Sanotaan, että lakimiehet katsovat ja tutkivat oikeustiedettä oikeuden sisällä. Puhutaan eräänlaisesta sisäisestä näkökulmasta oikeuteen. Arkiymmärräyksessä tämä kaiketi merkitsee sitä, että lakimies käyttää oman tieteensä sisäisiä käsitteitä, periaatteita tai prosesseja analysoidessaan ja systematisoidessaan vallitsevan oikeuden tilaa. Tällainen strukturialisoitu menettely on myös juristikunnalle tärkeä professionaalisen itseymmärryksen väline. Samalla voitaisiin ajatella, että tämä erottaa lakimiehet siitä tiedonintressistä, jota oikeuden ulkopuolelta oikeuteen kohdistetaan. Oikeuden ulkopuolelta oikeusjärjestelmää on mahdollista tarkastella esimerkiksi ilmiökokonaisuutena, yhteiskunnallisen vaikuttamisen instrumenttina tai vaikkapa valtarakenteiden näkökulmasta. Nämä ulkopuolelta suunnatut kiintopisteet – mielenkiintoisuudestaan huolimatta – eivät tarjoa kuitenkaan suoraa vastausta siihen, mikä on voimassa olevan oikeuden tila. Jälkimmäistä nimittäin pidetään usein oikeustieteen pääasiallisena tutkimuskohteena ja -kysymyksenä.
On kuitenkin mahdollista todeta, että oikeuden ulkopuolella, reaalimaailmassa, tapahtuvat asiat ovat peruste oikeusjärjestelmän olemassaololle. Voidaan siis ajatella, että oikeusjärjestelmälle ja siihen sisältyville säännöksille asetetut tavoitteet ovat saaneet kasvualustansa siitä todellisuudesta, jota niiden on tarkoitus säännellä. Täten esimerkiksi työelämää koskeva sääntely saa vaikuttimensa työntekijän ja työnantajan välisestä oikeussuhteesta ja siinä ilmenneistä mahdollisista ristiriitatilanteista. Tavoitteet voivat suuntautua myös yhteiskuntaan, ja yhteiskunnan sisällä edelleen elinkeinopolitiikkaan, talouspolitiikkaan tai vaikkapa työllisyyspolitiikkaan. Ulkoisella näkökulmalla on siten merkitystä, vaikka oikeustieteellä onkin taipumus muuttaa reaalielämän tapahtumat ja tavoitteet tunnusmerkistötekijöiksi tai oikeudellisiksi käsitteiksi. Tämä johtaa kysymykseen oikeuden sisäisen ja ulkoisen näkökulman vuorovaikutuksesta – ovatko nämä todellisuudet sittenkään autopoieettisia?
Oikeuden ulkopuolisella maailmalla voisi ajatella olevan merkitystä esimerkiksi ja erityisesti tilanteissa, joissa oikeusjärjestelmään sisältyvä säännös on väljä ja tulkinnanvarainen. Tällöin esimerkiksi lainsäädäntövaiheessa tuotetusta tulkintamateriaalista on apua lain tarkoituksen tavoittamiseen. On kuitenkin huomattava normin asema institutionaalisena faktana; normi ylittää merkityksessään sen syntyyn vaikuttaneet tekijät. Tuomioistuimen ratkaisulla on siten oltava normiperusta. Toisaalta olisi kuitenkin hedelmällistä nähdä nämä ulottuvuudet saman yhteiskunnallisen prosessin osina. Oikeuden ulkoinen ja sisäinen maailma voisivat siten olla vuorovaikutuksessa.
Siirrettäessä pohdinta yleisemmältä ja teoreettisemmalta tasolta käytännön oikeuselämän ja lakimiehen työhön on mahdollista esittää kysymys siitä, sijoittuuko lakimies näiden kahden, ulkoisen ja sisäisen, näkökulman väliin. Yhtäältä lakimies tarkastelee juridisesti merkityksellistä tilannetta oikeuden sisäisestä näkökulmasta hyödyntäen oikeustieteen sisäisiä metodeja, mutta toisaalta lakimiehen tulisi ymmärtää myös sitä faktista tapahtuma- ja tavoiteketjua, joka oikeuden ulkopuolisessa maailmassa, tosielämässä, ilmenee. Ymmärrys pitää siten ulottua myös oikeudellisen terminologian ulkopuolelle. Lakimiehen toiminta – ainakin asianajotoimistossa – suuntautuu elävään elämään, joka ei ole välttämättä aina suoraan muokattavissa oikeudelliseksi käsitteeksi. Tässä tapauksessa lakimies toimii eräänlaisena suodattimena oikeuden ulkopuolisen ja sisäisen maailman välillä. Pohtiessaan usein monimutkaisia ja monitulkintaisiakin oikeudellisia kysymyksiä lakimies joutuu astumaan mahdollisesti säädöstekstin ulkopuolelle. Tämä voi tarkoittaa laajempaa oikeusjärjestelmän systematiikan tarkastelua tai oikeusperiaatteiden soveltamista, mutta toisaalta myös normille asetetun tavoitekehyksen hahmottamista. Oikeuden tavoitesidonnainen, teleologinen, tulkinta yhdistää itseensä oikeuden ulkopuolisen maailman. Reaalisten argumenttien on todettu olevan oikeudellisen tulkinnan viimesijaisia arviointikriteereitä.
Anni Honka, VT, OTM
