Edunvalvontavaltuutuksella henkilö voi järjestää itse etukäteen asioidensa hoidon sen varalta, että hän tulee sairauden, henkisen toiminnan häiriintymisen, heikentyneen terveydentilan tai muun vastaavan syyn vuoksi kykenemättömäksi huolehtimaan asioistaan. Edunvalvontavaltuutuksen laatiminen Valtuutus tehdään testamentin tapaan kirjallisesti kahden henkilön todistamana. Netistä löytyy monia malleja, jotka täyttävät yleensä lain vaatiman minimimuodon, mutta valtuutuksen asiasisältö […]
Artikkelit
Perunkirjoitus Jokaisen Suomessa vakituisesti asuvan henkilön jälkeen on toimitettava perunkirjoitus Suomen perintökaaren mukaisesti. Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemantapauksesta. Perunkirjoitukseen on kutsuttava kaikki kuolinpesän osakkaat ja mahdolliset toissijaiset perilliset, joiden nimet, osoitteet, sukulaisuussuhde vainajaan sekä henkilötunnukset merkitään perukirjaan. Perukirjassa on ilmoitettava kaikki vainajan ja mahdollisen lesken varat ja velat […]
Jos ylinopeutesi on 3 km/h varmuusvähennyksen jälkeen enintään 6 km/h, niin voit saada kirjallisen huomautuksen, joka ei aiheuta toimenpiteitä. Muussa tapauksessa voit odottaa saavasi liikennevirhemaksun tai sakon. Kesäkuussa 2020 tuli voimaan uusi tieliikennelaki, joka vaikutti olennaisesti ylinopeusrikkomusten seuraamuksiin. Myös sakotusmenettelyä ja ajokieltoa koskeviin säännöksiin on viimeisten viiden vuoden aikana tullut […]
Yksityistien käyttäjät maksavat tiemaksuja heille määrättyjen tieyksiköiden tai käyttömaksujen perusteella. Tiekunnan kokous hyväksyy maksuunpanoluettelon, joka osoittaa kunkin tienkäyttäjän tie- tai käyttömaksu suuruuden. Maksut ovat perittävissä samassa järjestyksessä kuin verot ja muut julkisoikeudelliset saatavat. Tarkemmat tiedot tie- ja käyttömaksujen määrämisestä löytyvät yksityistielaista. Maksujen perintä on tarkoituksenmukaista aloittaa vapaamuotoisen perinnän periaattein, toisin […]
Virkamieslain lähtökohdista Valtion virkamieslain (VirkamL 750/1994) keskeisenä tavoitteena on luoda palvelussuhde, joka turvaa valtion tehtävien hoitamisen tuloksellisesti, tarkoituksenmukaisesti ja oikeusturvavaatimukset täyttäen. Toisaalta lain tarkoituksena on myös turvata virkamiehelle oikeudenmukainen asema suhteessa työnantajaan (VirkamL 2 §). Virkasuhteessa valtio on työnantajana ja virkamies työn suorittajana (VirkamL 1 §). Tämä huomioiden voidaan ajatella, […]
Uusi yhdenvertaisuuslaki (30.12.2014/1325) on tullut voimaan 1.1.2015. Laki on pitkän valmistelun tulos, ja sen tavoitteena on edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Lakia sovelletaan julkisen toiminnan lisäksi yksityiseen toimintaan, mutta ei kuitenkaan yksityis- eikä perhe-elämän piiriin kuuluvaan toimintaan eikä uskonnonharjoitukseen. Lakia sovelletaan toisin sanoen työelämässä kattavasti, kuten jo edeltäjäänsäkin, vuoden 2004 […]
Voimassa oleva työsopimuslaki (TSL) löytyy osoitteesta www.finlex.fi. Työsopimuslain lisäksi työsuhteeseen voidaan soveltaa kyseisen alan työehtosopimusta. (ks. http://www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto/) Työsopimus voi päättyä ilman erityistä päättämistoimenpidettä työntekijän kuoleman tai työsopimuksen raukeamisen tai määräaikaisuuden perusteella. Työnantajan kuolema tai konkurssi ei sinänsä päätä työsopimusta, mutta voi olla sen päättämisperuste. Työsopimus voidaan koeaikana molemmin puolin purkaa. […]
Milloin määräaikainen työsopimus on mahdollista solmia? Määräaikaisesta työsuhteesta säädetään työsopimuslaissa (TSL, 55/2001), joka on luettavissa esimerkiksi Finlexin kautta (www.finlex.fi). Määräaikainen työsuhde on ns. toissijainen työsuhdetyyppi. Lähtökohtaisesti työsuhteet ovat voimassa toistaiseksi, ellei esitetä lainmukaista perustetta määräaikaisen työsuhteen solmimiseksi. Ilman perusteltua syytä solmittua määräaikaista työsuhdetta pidetään toistaiseksi voimassaolevana työsuhteena. Määräaikaisen työsopimuksen päättyminen […]
austaa kuluttajansuojasta Kuluttajansuojalaissa ei ole tarkempia säännöksiä siitä, miten kaupan purkautuessa määritellään ostajan hyväkseen saama käyttöhyöty. Siihen Kuluttajan sovelletaan kuluttajansuojalain 5 luvun 29 §:n nojalla kauppalain säännöksiä. Kauppalaki 65 § 1 momentissa säädetään seuraavaa: Jos kauppa puretaan, ostajan on luovutettava myyjälle tavarasta saamansa tuotto sekä maksettava kohtuullinen korvaus, mikäli hänellä […]
Lievimmistä ylinopeusrikkomuksista alettiin 1.6.2020 jakaa hallinnollisia liikennevirhemaksuja silloin, kun nopeusrajoitus on ylitetty enintään 20 km/h. Vanhan tieliikennelain liikennerikkomusta koskeva 103 § kumottiin, joten suurempia ylinopeuksia arvioitaisiin rikoslain 23 luvussa tarkoitettuna liikenneturvallisuuden vaarantamisrikoksena. Samalla rikesakot liikennerikkomusten seuraamuksena katosivat käytöstä. Lainlaatijalta jäi kuitenkin huomaamatta, että tarkasti luettuna yli 20 km/h ylinopeuksista voi […]